Monthly Archives: tammikuu 2017

  • 0

Elänkö parasta elämääni?

Elä Paras Elämäsi. Tuo käsky tarttui kiinni ensimmäisestä Goal Mapping -koulutuksesta, jossa olin Hangossa kesällä 2014. Brian Mayne oli tullut Suomeen kouluttamaan itsensä kehittämisen alkeita ja tavoitteiden asettamisen viisauksia joukolle verkostomarkkinoinnin ammattilaisia. En edes tiennyt mihin koulutukseen olin lähtenyt mukaan, imin itseeni vain kaikenlaista tietoa itsensä kehittämisestä, positiivisuudesta ja elämän muutoksesta.

Aikaa on kulunut vain kaksi ja puoli vuotta, mutta minä olen muuttunut ja kasvanut ihmisenä aivan toiseksi. En enää tunnistaisi sitä ”wanhaa” itseäni. Sitä Siniä, jolla oli orastava kaipuu olla jotain enemmän. Nyt olen niin paljon enemmän. Elän parasta elämääni ja mikä parasta: tiedän, että kaikki tulee muuttumaan vieläkin paremmaksi.

Elämä on jatkuva prosessi. Vaikka saamme joistain tavoitteista kiinni, tulee aina uusia. Nuorena ajattelee, että riittää kun saan perheen ja työn jossa viihdyn, niin pääsen sinne minne pitääkin. Se on ihan kelpoa sekin, mutta me muovaudumme lakkaamatta. Voi olla että nuoruuden haaveammatti vaihtuu järkevämpiin, varmempiin valintoihin, tai se ihminen jonka kanssa kuvittelemme seeseteisen elämän vaihtuu toiseen. Elämä opettaa, kasvattaa meitä luontaisella kaarellaan meitä parhaiksi itseksemme. Harva oikeasti katuu kuolinvuoteellaan elämäänsä ja kaikki menee lopulta niin kuin pitääkin. Vähänkin on riittävästi. Mutta…

Minä olen sitä lajia, joka on luontaisesti aina vähän kyseenalaistanut elämäänsä. Minä olen jatkuva oppija. Minulle on kauhistus jämähtää elämässä unelmattomaan tilaan. Itsensä kehittäminen on ollut kamalan ihana polku. Parasta mitä olen itselleni lahjoittanut. Se on uskallusta mennä matkalle rehelliseen aitoon itseensä ja hyväksyä se että elämässäni saattaa olla jotain valintoja jotka olen valinnut väärin, syystä tai toisesta. Jotta saa parhaan elämän itsellensä, täytyy olla rehellinen ja avoin omalle peilikuvalleen, nähdä itsensä. Ja se on pelottavaa. Muutos on mahdollisuus! Muutokselle on oltava avoin, jotta se tapahtuu. Joskus elämä ottaa meidän puolestamme ohjat ja ohjaa meitä.

Sunnuntaina törmäsin oikeassa hetkessä jälleen pysäyttävään kysymykseen: Elänkö parasta elämääni? Minkälaisen elämän minä haluaisin? Kysyin näitä asioita joukolta Goal Mapping -koulutuksessa olleilta ja samalla kuulin kysymyksen myös itseltäni. On hetkiä jolloin opettajasta tulee oppilas. Jos minulla olisi vain puoli vuotta elinaikaa, niin tekisinkö jotain toisin, yrittäisinkö toteuttaa itseäni vieläkin voimakkaammin? Mitä on vielä tulossa. Olenko sittenkin pysähtynyt, koska se on helpompaa kuin se peiliin katsominen ja kaikki muutos mikä vielä on mahdollista…

Kyllä, minä muutan suuntaa ja vaihdan tavoitteita uusiin. Se ei tarkoita sitä, ettenkö olisi pitkäjänteinen tai että olisin päättämätön. Alun kankeuden jälkeen olen saanut kiinni itsestäni ja niistä asioista jotka ovat minua varten, kuulen paremmin intuitioni ääntä ja voin miettiä uuden suunnan elämälle hyvinkin nopeasti. Elän täyttä elämää ja jokainen projekti, jokainen askel, jokainen työ, jokainen laulu vie minua sinne minne pitääkin. Parasta on, etten vielä tiedä mihin se johtaa, mutta suunta on selkeä. Se vie minulle parhaaseen elämään. Jokaisessa risteyksessä on uuden matkan alku ja matkalla on aina hyötyä aiemmin kokemasta. Tärkeintä on kuunnella tasapainossa järjen ja sydämen ääntä.

Ne jotka seuraavat elämääni sivusta ovat pyörällä päästään jo tapahtuneesta muutoksesta, mutta uskokaa tai älkää, vauhti vain kiihtyy. Minäkin havahdun miettimään elämän suuntaa tai uusia tavoitteita ajoittain. Nyt on taas sen aika. Se alkaa siitä, että väritän uudelleen kuukausi sitten tekemäni vuoden 2017 Goal Mapping -karttani, se ei nimittäin miellytä minua ja siksi en sitoudu siihen. Tahdon järjestää ajatukseni ja tavoitteeni taas uudelleen. Tahdon elää parhaan elämäni. Elätkö Sinä parasta elämääsi?

Niin kuin ystäväni minut herätti, kun pähkäilin isojen valintojen kanssa kaksi vuotta sitten: ”Hei! Meillä on vaan tämä yksi elämä!”. Eiköhän eletä se parhaana itsenämme.

Sinin Goal Map vuodelle 2017

Sini on itsensä kehittämisen ammattilainen. Varaa aika Goal Mapping -valmennukseen itsellesi tai ryhmälle jo tänään ja Elä Paras Elämäsi.

Seuraava avoin koko päivän Goal Mapping -workshop: su 5.3.2017, varaa paikkasi Siniltä!


  • 0

Kisamuistoja: UKC -laulukilpailu 2016 semifinaalit

Noin vuosi sitten keväällä kisasin mainiossa laulukilpailussa nimeltä UKC.

En juuri muista alkukarsinnasta kuin sen, että lauloimme kaksi karsintakierrosta ja biiseinäni taisi olla jokin suomenkielinen ja olisiko ollut  Son of a preacherman-biisi. Tuomaristo oli kohdallani alusta asti mykistynyt. Palautteet nimittäin jännitti, tottakai. Se että kiipeää lavalle laulamaan on jo haastavaa, saati se että laulu arvioidaan ammattilaisten toimesta. Mutta UKC:ssa saat heti palautteen laulustasi, siinä kaikkien kuullen, julkisesti.

Aina on jotain, joko laulussa on jotain vireongelmia, lausunnassa outouksia, vokaalinvenytyksiä, tai sitten käsi pyörii oudosti, on halvaantunut tai selittää liikaa. Kyllä, näitä asioita minäkin olen hionut. Hyvä vinkki on se, että kuvaa itseään kun laulaa. Silloin alkaa näkemään omia maneerejaan, kuulee oman laulunsa. Niitä voi myös kysyä joltain, joka osaa kiinnittää niihin paljon huomiota. Omalla kohdallani kisaan osallistuminen vei kokonaisuudessaan minua kohti parempaa minua. Kun harjoittelee kappaleita, harjoittaa ääntään ja äänenkäyttöään, kun harjoittelee esiintymistä, miettii laulu kerrallaan miten kertoo sen tarinan yleisölle, sitä vaan kehittyy ja oppii.

Semifinaalit oli muistaakseni pääsiäisen tienoilla ja erityisen rankat. Semifinaalit kestivät kaksi iltaa. Ensimmäisenä iltana karsittiin seuraavalle illalle menijät, joten laulukierroksia oli vain yksi. Kappaleeni oli Heard it through the Grapevine. Pääsin odotetusti jatkoon.

Toisena päivänä karsittiin vielä kolme kertaa ja joka kierroksen jälkeen sai jännittää kutsuttiinko seuraavalle kierrokselle. Semifinaalini eteni osaltani siten, että toisena päivänä lauloin ensimmäisellä kierroksella Ellinooran Carrie -biisin, jonka jälkeen oli Kesällä kerran ja lopulta finaalipaikan varmisti Mad about the boy.(linkin kohdassa 45:10)

Biisivalinnat on tärkeitä kun kisailee. Kappaleiden tulisi olla itselle sopivia, sävellajit kohdillaan sekä täysin sisäistettyjä. Itse tykkään kertoa tarinaa ja siksi valitsen mieluiten kappaleita jotka on helppo kertoa. Suomenkieli on helpompaa tulkita kuin englannin kieli, koska se tulee sydämestä. Tuomaristo joutuu kuulemaan valtavan määrän musiikkia ja jotkut kappaleet tulee monta kertaa, jos valitsemasi kappale on suosittu, pidä huolta että esität sen parhaiten. Esimerkiksi Anna Erikssonin Kesällä kerran kappale laulettiin UKC:n semifinaalissa ainakin neljä kertaa. Oma esitykseni sai koko tuomariston kyynelehtimään sekä ainoana esityksenä spontaaneihin seisoma-ablodeihin. Tuo muisto on parhaita kisa-muistoja viime vuodelta 🙂 Kaikki jotka lauloivat Kesällä kerran -kappaleen pääsivät finaaleihin.

Kaikenlaisia karaoke- ja laulukilpailuja kierrettyäni, UKC laulukilpailusta voi sanoa pari hyvää sanaa, joka on puuttunut muista kisoista. Ensinnäkin pääosin sama tuomaristo istuu seuraamassa koko laulumatkan, alkukarsinnoista aina finaaliin asti. He siis näkevät laulajan kehityksen ja osaamisen kokonaisvaltaisesti kisan edetessä. Parasta on myös se, että tuomaristo antaa alkukarsinnoissa aivan jokaiselle osallistujalle palautetta: laulamisesta ja esiintymisestä siten että laulajalla on mahdollista parantaa ja kehittää itseään. Eli vaikka ei pääsisikään jatkoon alkukarsintaa pidemmälle, kannattaa osallistua koska saa arvokkaita ammattitaitoisia neuvoja itsensä kehittämiseen. Tuomaristo koostuu myös eri alojen ammattilaisista. Laulajalle on tärkeää että tuomaristossa on kuitenkin aina niitä jotka tarkkailevat esiintymistä, kehon liikkumista ja luontevuutta, mutta erityisesti kuuntelee laulua ja sen puhtautta, eli oikeita laulamisen ammattilaisia, laulunopettajia!

Toiseksi kisa muuttuu karaoketaustoista laulamisesta jo semifinaalivaiheessa oikeaksi laulukilpailuksi, nimittäin taustat tulevat nauhalta, mutta sanat eivät enää ole tukena. Biisit on osattava ulkoa ja keskityttävä myös esiintymiseen. Ja lopulta finaaliin selvinneet pääsevät esiintymään oikean todella ammattitaitoisen orkesterin kanssa. Lisäksi kisan sielu ja vetäjä Sami tekee sydämellä myös kisassa edenneistä kappaleista videoita, joten kisailija saa itsestään laadukasta laulu-materiaalia jaettavaksi ystäville tai faneille.

UKC -laulukilpailu on taas käynnissä. Karsintoja on Vantaalla ja Tampereella. Suosittelen lämpimästi. Jatkan viime vuoden kisamuistoa finaalin osalta tuonnempana…

Sini Ikävalko tuli toiseksi UKC -laulukilpailussa 2016. 1. sija Katja Felin ja 3. sija vuoden 2016 tangoprinssi Markku Uhlbäck.

UKC -laulukilpailun 2017 karsinnat on käynnissä.


  • 8

Miten pappi voi olla laulaja?

”Vaikka yritän olla liikkeellä ihan vaan Sininä, pappeus laitetaan kuin paksu takki päälleni. Ja tässä laulumatkalla olen joutunut toistuvasti selittämään itseäni.”

Kun minut vihittiin Helsingin Tuomiokirkossa pastoriksi kesäkuussa 2007, oli samassa vihkimyksessä tuolloin Helsingin viimeinen seurakuntalehtorin virassa ollut nainen, Aino-Kaarina Mäkisalo. Seurakunnassa lehtorin virka on ollut niille naisteologeille, jotka eivät syystä tai toisesta ole saaneet tai halunneet ottaa vastaan pastorin virkaa. Naiset ovat voineet toimia pappeina Suomen evankelisluterilaisessa kirkossa vuodesta 1988 lähtien. Asia herättää edelleen keskustelua kirkon piirissä.

2007 Helsingissä ei oltu vihitty enää vuosiin lehtoreita virkaan, vain pastoreita, juuri tämän virkakysymyksen takia. Aino-Kaarina oli pitkittänyt oman pappisvihkimyksen ottamista aivan viimeiseen asti. Muistan kuinka hän oli useasti joutunut perustelemaan valintaansa. Syynä ei ollut se, että hän olisi kuulunut niihin, jotka ajattelivat pastorin viran kuuluvan vain miehille, vaan se, että hän taiteilijana koki pappeuden rajoittavan hänen taiteellista vapauttaan. Aino-Kaarina on muun muassa kirjailija, runoilija, dramaturgi ja lausuntataiteilija. Hän on sittemmin jäänyt jo eläkkeelle pastorin virasta. Muistan tuolloin ajatelleeni hänen perustelunsa hyvin järkevänä ja koko oman pappeuteni ajan olen tutkaillut tuota pastorin olematonta vapautta toteuttaa itseään.

Tunnen paljon eri alojen taiteilijoita ja olen itse lapsuudesta asti hakeutunut eri taiteiden pariin. Rakastan nykytaidetta, mitä herättävämpää ja puhuttelevampaa sen parempi. Elokuvat ja erityisesti teatteri on ollut aina lähellä sydäntäni. Runous on kirjallisuuden muotona lakkaamatta kielellä leikkivää. Olen aina ihaillut taiteilijoiden kykyä tarkastella elämää ja sen ilmiöitä aina sen puhtaalta, rehelliseltä puolelta. Ja musiikki. Lyriikat. Sävelet. Niiden ääressä olen mykkänä.

Olen jutellut asiasta niiden kirkon piiriin kuuluvien kuin julkiateististen taiteilijoiden kanssa ja riippumatta taiteilijan taustasta, ovat he lähes poikkeuksetta myös mykkinä ja nöyrinä oman lahjansa äärellä. Kirjailijaystäväni, joka ei voi ymmärtää, että ihmiset voivat uskoa johonkin Jumalaan, kokee, että hänen tekstinsä tulee silti jostain selittämättömästä. Hyvä taiteilija on mielestäni juuri sellainen. Hän kokee olevansa välittäjä, ammentavansa jostain, jotain, jolla on merkitystä hetkessä.  Ja tuo jokin löytyy vain vapaudessa.

Minulle kaiken lähde on Luoja, Jumala. Ja me ihmiset, hänen kuvinaan, heijastamme jatkuvaa luomista maailmassa. Taiteilijat ovat aina askeleen edellä muuta yhteiskuntaa. He luovat uusia ajatuksia, jotka sitten virtaavat puroista aatteiden järviksi. Me lopumme ihmiskuntana, jos taiteet kiellettäisiin, jos emme saisi enää luoda. Ja aika liikkuu eteenpäin, ei meidän maailmamme ole tarkoitettu pysähtyneeksi, vaan koko ajan eteneväksi kokonaisuudeksi. Meidän elämämme virtaa lakkamatta ja muodostaa uutta.

Olen ihmisenä sellainen, joka hakee koko ajan jotain uutta. Olen utelias ja jatkuva oppija. Minun elämäni ei ole pysähdyksissä. Olen yrittänyt sitä, mutta silloin minä ainakin näivetyn. Ihmisen perusominaisuus on pysyä paikallaan, hyvässä todetussa ja olla menemättä itsensä kanssa eteenpäin. Muutoksen pelko hallitsee meitä itseämme, ympäristöämme ja koko yhteiskuntaamme. Minun täytyy luoda, koen sen olevan perustehtäväni. Meitä on niitä, jotka luovat uutta ja niitä jotka haluavat säilyttää ja pelkäävät muutosta. Molempia ihmistyyppejä tarvitaan, että tasapaino säilyy.

Kun lähdin taas laulamaan, heräsin kuin kuolleista eloon. Olin jo ajatellut, että tämmöinen minä olen, että tällaisen loppuelämän olen valinnut: hyvä ja pidetty seurakuntapastori, jolla pää kestää hieman vastuullisempia tehtäviä ja projekteja. Papin työ on samanaikaisesti sekä arvaamatonta, että liikkumatonta. Se on kiirettä kiireettömyydessä. Minä pidän siitä ja olen siinä pidetty. Miksen olisi, minähän laulan kauniisti, aina. Minä olen laulanut joka ikisessä kasteessa, hautauksessa ja vihkimisessä jonka olen toimittanut. Ja niitä on uran aikana kertynyt satoja. Ja ei ne sanat, vaan se musiikki, josta aina saan palautteen. Musiikki puhuu tunteen kieltä. Kun sanoihin laittaa sävelen, se ei jää kuulon ja aivojen varaan, vaan se kulkeutuu koko kehoon. Se resonoi aina sydämeen asti. Ja siellä Sydämessä on se mitä me ihmisenä olemme. Minun sydämeni ääni oli vaimentunut kuiskaukseksi.

Olen häkeltynyt siitä, että pappeuteni nostetaan koko ajan esille. Se on osa elämääni. Ymmärrän, että ihmisiä kiehtoo tämä kummallinen ammatti. Vaikka yritän olla liikkeellä ihan vaan Sininä, pappeus laitetaan kuin paksu takki päälleni. Ja tässä laulumatkalla olen joutunut toistuvasti selittämään itseäni. Riisumaan sitä takkia. Minä en näe artistina itseäni pappina. Minä olen silloin Sini, rehellinen, aito, läsnä ja tosissani. Mutta erotuksena siihen Sini-pappiin, joka myös on rehellinen, aito, läsnä ja tosissaan, minä olen myös vapaa. Pappina olen todella sidottu edustamaan ihmisille aina jotain Pyhää. Vaikka se on ihan vaan ihminen, siellä sokeripalan takana.

Me papit olemme sellaisia ihmisiä, joihin ihmiset heijastavat oman uskonsa. Ja se mitä pappi on tai ei ole on aina heijastajan omien odotusten täyteys tai pettymys. Ja me papit olemme aika kilttejä ja empaattisia, kun loputtomiin kuuntelemme ne selitykset miksi seurakuntayhteys on jäänyt tai mitä kukin ajattelee Jumalasta tai otamme vastaan hyljeksinnän, koska uskon kohtaaminen pelottaa, syystä tai toisesta. Kun pappi haluaa olla itsenäinen ja vapaa nainen, joka laulaa joidenkin mielestä rohkeitakin lauluja kahden ihmisen välisestä rakkaudesta, se koskettaa jotain syvällä majailevaa moraalikoodistoa. Seuraa pettymyksiä. Ja syy on siinä papissa. Aina toisissa, ei koskaan itsessä ja omissa ajatuksissa. Ilmeisesti minun vapauteni ihmisenä hämmentää. Kun minulta kysytään, miten pappi voi laulaa?, voisinkin pikemmin kysyä: Voiko pappi olla vapaa? Onko pappi ihminen? Saako pappi unelmoida?

Minun Jeesukseni oli anarkisti, joka viihtyi niiden seurassa, joita tekopyhät ja valtaväestö vältteli. Jeesus oli vapaa ja hän antoi meille kaikille vapauden.  Jeesus oli täydellisesti ihminen. Ja jos hänellä oli unelma, se oli se, ettemme toinen toistamme tuomitsisi, vaan pikemminkin rakastaisimme.

Sini on mukana The Voice of Finlandin 6. tuotantokaudella ja edennyt kaksintaisteluvaiheeseen!

Kirkko ja kaupunki -lehden juttu Sinistä ja pappeudesta, linkissä myös lauluklippi: Helsinkiläispappi pääsi jatkoon The Voice of Finland -laulukilpailussa


  • 0

#TVOF Tuoli kääntyi

Perjantaina 6.1.2017 alkoi televisiossa The Voice of Finlandin uusi tuotantokausi ja pääsin heti piinasta. Olin sen ensimmäisen jakson toinen laulaja 🙂

Kuva: Saku Tiainen

Kun kutsu Voiceen tuli, alkoi asian salailu. On helpotus, että voin olla nyt julkisesti paitsi Voicessa, myös JATKOSSA!!! Ohjelmassa mukana olo on kuin juna-kyyti halki jännien uusien maisemien. Olen istunut siihen mukaan ja en ole varma mille asemalle jään. Matkalla kuljen lävitse erilaisia musiikkitreenejä, maskeeraushetkiä sekä haastatteluja ja kuvauksia. Varsinaista laulua oli ensimmäisessä vaiheessa vain 90 sekuntia.

Jännittävintä kuitenkin oli saada mahdollisuus näyttää osaamisensa paitsi kaikelle kansalle, erityisesti tähtivalmentajille. Tai oikeammin tuoda kuulolle. Tvofin paras anti on mielestäni se, että alussa tosiaan ääni ratkaisee. Eikä ole helppoa valita mikä voisi olla sellainen kappale, joka antaa parhaan kuvan minun äänestäni! Äänessäni on paljon Soulia, sellaista suomalaista hillittyä soulia, sielukkuutta. Vanha klassikko toimisi siihen että minulla on toive päästä tekemään töitä nimenomaan iskelmän parissa, mutta suomalainen iskelmä-kappale olisi liian alleviivattu. Tahdoin mennä The Voice of Finlandin ensimmäiseen vaiheeseen, eli tuohon tuolit kääntyy -vaiheeseen, jollakin englanninkielisellä biisillä. Niinpä kappaleeksi valikoitui Dinah Washingtonin klassikko: Mad about the boy.

The Voice of Finlandin 6. tuotantokauden avausjaksossa lauloin tuolin selkämyksille Dinah Washingtonin kappaleen Mad about the Boy.

Tvofiin biisiä tulee lyhentää aika tavalla ja se on aikamoinen haaste. Laulu kun on nuoresta asti ollut minulle tärkeä ja tulee selkäytimestä. Muistan treenanneeni erityisesti lyhennetyn version kohtaa missä hypätään sanallisesti ensimmäisestä säkeistöstä suoraan toiseen, kesken säkeistön, jotta nosto tulisi oikein. Ja alku, lähdin lauluun ihan vaan Lenni-Kallen antamalla soinnulla, enkä pitkällä torvisetin alkusoitolla mihin olin tottunut. Siksi kai en ihan ole tyytyväinen suoritukseeni. Mutta Ollin tuoli kääntyi. Ja se riittää. Sitä paitsi, aina voi parantaa 😉

Oli myös mukava saada valmentajilta hyvää ja rohkaisevaa palautetta. Minulle olisi ollut ihan sama vaikka joku muukin olisi kääntynyt. Olisin valinnut Olli Lindholmin tiimin joka tapauksessa sen edustaman musiikkigenren takia. En koe olevani Rock, niin kuin Michael tai niin nykymusiikkia, kuin Redrama. Anna Puu on ihana, mutta ehkä on hyvä, että valmentajallani on myös kokemusta pidemmältä uralta musiikin parissa sekä itse ohjelmasta.

Jatkoon pääsy tarkoittaa sitä, että juna-kyyti jatkuu ja seuraavaksi saan parin Ollin tiimistä. Laulamme dueton. Tuon dueton perusteella sitten toinen jatkaa ja toinen joko kaapataan toiseen tiimiin tai jää Tvof-riden kyydistä. Mutta hetken saa hengähtää ja olla ihan Mad about the ”Olli”.

Sini Ikävalko on mukana The Voice of Finlandin 6. tuotantokaudella ja edennyt Ollin tiimiin ja Battle-vaiheeseen.

Kuva: Saku Tiainen

Linkki: kuuntele Sinin haastattelu sekä Mad about the Boy

Linkki: Sinin haastattelu Tvofin kulisseissa


  • 2

#TVOF Matka alkoi Pataässästä

Tässä sitä ollaan hehkeänä antamassa ääninäytettä TVOFiin elokuussa 2016!

Kyllä. Minun The Voice of Finland matkani alkoi legendaarisesta Karaokeravintola Pataässästä. Jo viime vuonna 2015 TVOF haki kilpailijoita videoklippien lisäksi karaoke-kiertueella. Laulunäytteen antaminen livenä on enemmän minua kuin tyhjälle ruudulle laulaminen. Ja onhan nuo karaoketaustatkin tulleet tutuksi tällä laulumatkalla 😉

Noh, koko loppukevään ja kesän olin tietoinen siitä että uusia kilpailijoita haettiin ja että ääninäyte tulisi antaa tiettyyn päivään mennessä. Mutta, minä kun olen sellainen viimetinka tyyppi, joten se deadline läheni ja läheni ja mikä siinä onkin niin vaikeaa… Näyte jäi antamatta. Sen sijaan näin mainoksen, että sen voi antaa Helsingissä 23.8. Pataässässä ja 27.8. Iloisessa Katupojassa (RIP), joka oli koko kisan viimeinen mahdollisuus päästä mukaan. Se lauantain aika ei käynyt koulutushommien takia, mutta 23.8. keskiviikko meni kalenteriin. Niin, siis keskiviikko, eikä tiistai, mutta aivot kesä- ja vuorotteluvapaa pehmeinä merkkasin väärän päivän.

Tiistaina 23.8., kun oli minun kannaltani viimeinen hetki antaa näyte tulevaan The Voice of Finland kauteen, meikäläinen otti rennosti. Kävin iltasella spinningissä ja kuntosalilla ja kun klo 20.20 käyskentelin venyttelyn jäljiltä hiljakseen kotiin lempeässä kesäillassa, otin puhelimen käteen ja tsekkasin Facebookin. Kappas, siellä oli kavereita ollut Pataässässä antamassa ääninäytettä The Voiceen… Tänään! Siis tiistaina, eikö sen olisi pitänyt olla vasta huomenna.

En muista koskaan toimineeni niin nopeasti. Stadilaiset tietää, että Helsingin Malmilta ei ihan sekunnissa pinkaista Krunikaan. Ääninäytteiden antaminen oli alkanut klo 18 ja kello kävi jo puoli yhdeksää: kävin suihkussa, laitoin hiukset, meikkasin!!! ja valkkasin vaatteet. Vaikka ääni ratkaisee, vidoilla näkyy aina laulaja 😉 ja ajoin Pataässään. Koskaan ei muuten ole ollut niin ”vihreää aaltoa” liikennevaloissa… Klo 21.05 kädet, sormet ja varpaat ristissä olin Pataässän ovella ja hengästyneenä kyselin, vieläkö ehtii?

Vielä ehti. Ehdin laittaa huulipunankin. Enkä ollut edes viimeinen. Minun jälkeeni tuli vielä pari laulajaa. Kaikkeni annoin ja viimetingassa ja koko sydämestäni, enkä ainakaan osannut jännittää etukäteen. Ja tässä sitä ollaan The Voice of Finlandin 6.tuotantokaudella mukana, matkalla kohti Unelmia!

Tässä ollaan elokuussa 2016 TVOF Helsingin Pataässässä, ääninäytettä antamassa!

The Voice of Finlandin 6. tuotantokausi alkaa perjantaina 6.1.2017 klo 20 Neloselta, ja olen mukana sen ensimmäisessä jaksossa!


Tee sähköpostitilaus Sinin blogiin!

Kirjoita sähköpostiosoite jolla tilaat sähköpostiisi ilmoitukset Sinin blogin uusista artikkeleista.