Ajatuksia viikonlopusta… (Pari keikkaa ja Lempäälän Tangomaratoni)

  • 0

Ajatuksia viikonlopusta… (Pari keikkaa ja Lempäälän Tangomaratoni)

Takana on ihana, musiikintäyteinen viikonloppu.

Perjantaina tanssitettiin Korpilammen Hotellissa Pekka Juntusen orkesterin säestyksellä yhdessä Juha Vartiaisen ja Jari Selanderin kanssa. Ihmisiä oli paikalla mukavasti. Lauantaina kävin kannustamassa tangokisailijoita Lempäälän Tangomaratonissa ja illalla oli vielä lämmin trubaduurikeikka kitaristini Jonne Nortusen kanssa pyöreillä syntymäpäiväjuhlilla tässä kotimaastossa.

Monen muusikon normi-viikonloppu.

Minulle vielä harvinaista herkkua, elää ja hengittää musiikkia ja saada laulaa, tuottaa iloa ihmisille. Kävin lauantaiyönä onnellisena nukkumaan. Ja heräsin sunnuntaiaamuna päivittelemään todeten, että kamera oli pysynyt koko viikonlopun laukun kätköissä. Selailin nimittäin puhelimeni valokuvagalleriaa viikonlopun jäljiltä ja hämmästyin. Siellä oli kaikesta vain kaksi kuvaa, yksi selfie ja kuva perjantailta äidistäni Klaus Thomassonin kanssa. Hämmästys johtui siitä, että vaikka sydämeni oli pullollaan ja pakahtumaisillaan kaikesta koetusta ja lukuisista halauksista ja kohtaamisista, en ollut tällä kertaa tallentanut niitä kännykkäni muistikortille.

Perjantaina keskityin tanssikeikkaan ja nautin esiintymisestä jokaisella solullani. Pekan ja soittajien kesken syntyi hyvä meininki ja ilmeisesti saimme välitettyä sen myös tanssiyleisölle. Ei siinä silloin sometella. Kyllä on hyvä tulla itse paikalle kokemaan semmoinen tunnelma. Ja voi miten on mukava soittaa ja laulaa, kun ihmiset tanssivat, kokevat kaiken kehojensa ja liikkeiden kautta. Tuntuu, että ilmoille luomamme musiikki ja rytmi tulee näkyväksi ihmisten liikkeissä. Miten sitä voisikaan kuvilla kuvata?

Mietin myös, jos olisin töhöttänyt kameran kanssa selfieitä Lempäälän Tangomaratonissa kaikkien tangosiskojen ja –veljien kanssa, olisi moni tärkeä asia jäänyt jakamatta, kuulumiset vaihtamatta. Ja erityisesti en olisi pystynyt keskittymään kisailijoiden huikeisiin laulusuorituksiin. Jokunen halaus kesti niin pitkään, että tunsin, että sanojakaan ei tarvittu. Riitti, että oltiin siinä, hetkessä, hetki rinnakkain ja katseltiin samaan suuntaan…

Ja jos Sinä, tangoystäväni, Kuningas, Kuningatar, kilpasisko tai –veli, tangofani, assaritoveri, juontaja, tanssija, kilpailija tai organisaation puolesta paikalla ollut, luet tätä, Kiitos kun olet ja kiitos kun kysyit mitä kuuluu ja kuuntelit ja jaoit oman henkäyksesi elämästäsi. Sain päivässä konkreettisesti muistutuksen siitä, että Tangot ei ole vain yhdet markkinat, vaan jotain, joka kulkee sydämissämme Elämän virrassa.

Lauantai-illan kruunasi paluu Jonnen kanssa sanailemaan yleisön eteen. Meillä on hauskaa keikoilla, silloinkin kun liikutaan niissä mollin henkäyksissä. Yleisö oli pieni, mutta sitäkin kiitollisempi. Ja näitä iltoja on edessä lisää! Niitä hetkiä, kun huomaat satunnaisen kuuntelijan herkeämättömän huomion. Sen kun Sali ja juhlayleisö pysähtyy niille sijoilleen muutaman sävelen herkistämänä. Sen kun saamme täytettyä jonkun tärkeän kappaletoiveen, tai ainakin sinnepäin. Ja miten voisin kuvailla sitä, kun huomaan, että oma ääneni kulkee haastavassa laulussa vaivattomasti. Kuinka isken jokaisen nuotin ajallaan ja liutan äänen matalalta korkealle ja taas takaisin ja kuinka uskallan vihdoin leikitellä, fraseerata ja jammailla. Ja että nautin täysin rinnoin joka hetkestä.

Tähän on tultu.

Sydän on kokonainen, mutta odottaa puolikastaan.

 

Nähdään keikoilla.

Se ainoa selfie viikonlopun keikoilta!

 


Tee sähköpostitilaus Sinin blogiin!

Kirjoita sähköpostiosoite jolla tilaat sähköpostiisi ilmoitukset Sinin blogin uusista artikkeleista.